Lapin Kumi Oy
Maestron rengaskaupan ohjelmistot
Kehitämme vahvasti myyntiä ja näitä varten näen, että tulemme ottamaan käyttöön yhä lisää Maestron ohjelmisto-osia.
Lapin Kumi Oy on Suomen suurin yksityinen renkaisiin ja vanteisiin erikoistunut yritys. Perinteinen lappilainen perheyritys on perustettu vuonna 1947 ja rengaskauppaa tehdään nyt jo kolmannessa polvessa. Yrityksen päätoimipaikka on Rovaniemellä, mutta toimipisteitä on myös Sodankylässä, Torniossa, Oulussa, Pellossa, Keminmaalla ja Jyväskylässä. Yritys työllistää vakituisesti 90 henkilöä ja sesonkiaikoina 120-130 henkilöä.
Maestron asiakkaaksi vuonna 2011
Meillä oli aikaisemmin kuusi eri järjestelmää, joten aloin miettiä, eikö niitä millään voisi yhdistää. Edellinen järjestelmätoimittajamme ei siihen taipunut, joten ratkaisuksi tuli etsiä uusi, muistelee Ville Ruokanen muutaman vuoden takaisia aikoja.
Muistin joskus aiemmin lukeneeni rengasliike Iskon entisen omistajan haastattelun, jossa hän sanoi, että heidän menestyksensä takana oli mm. toimiva tietojärjestelmä. Miksi siis keksimään pyörää uudelleen, jos voisimme ottaa käyttöön sellaisen järjestelmän?
Ville Ruokanen otti selvää saatavilla olevista ohjelmistoista ja osoittautui, että Maestro oli Lapin Kumille juuri sopivan kokoinen kumppani.
Puhumme samaa kieltä ja olemme kumpikin toisillemme tärkeitä.
Hallinto hoituu vähällä väellä
Nyt Lapin Kumin koko konsernin taloushallinto hoidetaan Maestron ohjelmilla. Yritys käyttää myös Maestron kassajärjestelmää ja materiaalihallintoa, lisäksi käytössä on säilörengassovellus Oulussa, jossa toimii yrityksen toistaiseksi ainoa rengashotelli.
Konkreettista, rahassa laskettavaa hyötyä tulee jo pelkästään siitä, että koko meidän konsernin taloushallinnon hoitamiseen kaikkine palkanlaskuineen tarvitaan vain kaksi henkilöä, kiittää Ruokanen.
Lisäksi pystyn itse hallinnoimaan asioita ja hyväksymään vaikka laskut mistä tahansa; kotoa, mökiltä, mistä toimipisteestä tahansa, kunhan on kännykkä kannettava tietokone mukana.
Myös vanhan kassajärjestelmän vaihto uuteen on säästänyt aikaa ja vaivaa, ja vanhan tuotehallinnan tilalle on saatu toimiva, ajantasainen materiaalinhallintojärjestelmä.
Reaaliaikaisuus monin tavoin eduksi
Yrityksen johdon näkökulmasta Maestron ohjelmistokokonaisuuden tärkein hyöty on sen reaaliaikaisuus. Kun kulut ovat kasvaneet vuosikymmenten aikana, mutta renkaiden reaalihinta ei ole juuri muuttunut, yrityksen pyörittäminen vaatii paljon tiukempaa talouden seurantaa kuin ennen.
Olen erittäin tyytyväinen raportointimahdollisuuksiin, joita Maestro tarjoaa, toteaa Ville Ruokanen.
Maestron juttu on kertakirjaus. Sen ansiosta tieto on reaaliaikaista. Jokaisen myymälän jokainen myyjä näkee materiaalihallinnosta koko meidän varaston, ja se varasto on aina ajan tasalla. Koska me olemme palveleva rengastalo, meille on erittäin tärkeää, että asiakaspalvelumme on tehokasta. Maestro mahdollistaa tämän juuri reaaliaikaisuudellaan.
Sähköiset toiminnot kasvun apuna
Lapin Kumi haluaa olla suurin rengasliike kaikilla niillä paikkakunnilla, joilla se toimii. Tavoitteen saavuttamiseksi kasvu on välttämätöntä, ja kasvun saavuttamiseksi tarvitaan toimivaa tietojärjestelmää ja lisää sähköisiä palveluita.
Meillä on isot kehityshankkeet, joissa Maestro on meille hyvä kumppani. Kehitämme vahvasti myyntiä ja näitä varten näen, että tulemme ottamaan käyttöön yhä lisää Maestron ohjelmisto-osia. Tarvitsemme, ja haluamme seuraavaksi tarjota asiakkaillemme ainakin verkkokaupan. Tulevaisuudessa haluaisin saada myös raskaan kaluston hallinnan samaan järjestelmään, hahmottelee Ville Ruokanen yrityksensä tulevaisuutta.
Lapin Kumi Oy
- Toimiala: Rengas- ja vannekauppa
- Suomen suurin renkaisiin ja vanteisiin erikoistunut yritys
- Perheyritys, joka on perustettu jo vuonna 1947
- Työllistää vakituisesti noin 90 henkilöä ja sesonkiaikoina 120-130
- Reaaliaikaisuus on tehostanut taloushallintoa, ja järjestelmän laajentamisen helppous on antanut eväitä kasvusuunnitelmalle
- Maestrolta käytössä taloushallinto, verkkokauppa, kassajärjestelmä, materiaalihallinto, ostolaskujen käsittely, ajoneuvopalvelut, ajanvaraus